Uudestaan!

Bensimonin ja Bermanin uudelleenkääntämishypoteesin mukaan ensikäännös on aina kotouttava, sillä sen tehtävä on esitellä teksti lukijoille, mutta uudelleenkäännös voi olla vieraannuttavampi, koska se ei enää tarvitse esitellä tekstiä. Minua tämä ajatus hiukan mietityttää, koska jos ensikäännös pelkkä adaptaatio, se ei tule esitelleeksi lukijalle lähtötekstiä vaan jonkinlaisen version siitä. Jolloin koko teoria horjuu. Mutta ehkä hypoteesilla on alunperin tarkoitettu lähinnä sitä, että ensikäännös ikään kuin ilmaisee kohdeyleisölle, että "tällainen teos on olemassa", ja uudet käännökset voivat sitten tarkentaa jo olemassa olevaa käsitystä. Minusta tällainen ylimääräinen mutka kuitenkin vaikuttaa melko tarpeettomalta.

Luennolla mainittiin uudelleenkääntämisen mahdollisiksi syiksi esimerkiksi ensikäännöksestä poistettujen osien mukaanottaminen, kieliasun päivittäminen, mahdollisten virheiden korjaaminen ja pyrkiminen lähemmäs alkuteoksen tyyliä ja rytmiä. Esimerkkinä tarkastelimme J.D. Salingerin romaanista Sieppari ruispellossa tehtyä kahta suomennosta sekä kolmea Edgar Rice Burroughsin Tarzan-romaanin suomennosta.

Minusta oli yllättävää huomata, että Tarzan-suomennoksista uusin sisälsi joitakin sellaisia kömpelyyksiä, joita vanhemmissa versioissa ei ollut. Olen ollut yleensä taipuvainen olettamaan, että uudempi käännös on aina edellistä parempi, mutta tässä tapauksessa kolmesta suomennoksesta keskimmäinen oli minusta useimmissa kohdissa paras. Ryhmäkeskustelussa tuli erityisesti esille seuraava esimerkki:

Lähtöteksti: "the--scar upon his forehead stood suddenly out, a bar of inflamed crimson against his tawny hide"

1. suomennos: "arpi hänen otsallaan kuumotti punaisena auringon paahtamaa ihoa vasten"

2. suomennos: "arpi äkkiä erottui ruskeasta ihosta tummanpunaisena tulehtuneena juovana"

3. suomennos: "arpi hänen otsallaan alkoi äkkiä hehkua kuin liekehtivä, verenpunainen suoni hänen ruskeankeltaisella ihollaan"

Uusimmassa käännöksessä käytetty ihon väriä kuvaava "ruskeankeltainen" oli meistä hiukan outo sanavalinta, ja aiempien käännösten "auringon paahtama" ja "ruskea" tuntuivat luontevammilta ja olivat uskoaksemme merkitykseltään enemmän lähtötekstin mukaisia. Myös sanan "inflamed" kääntäminen "liekehtiväksi" herätti hämmennystä. "Tulehtunut" olisi kenties arvesta puhuttaessa järkevämpi ratkaisu. Toisaalta lähtötekstissä on voitu nimenomaan hakea uusimman käännöksen mukaista visuaalisempaa merkitystä. Jos tuntisi lähtötekstiä ja kirjailijan tyyliä enemmän, voisi siitä ehkä paremmin päätellä, millaista merkitystä hän tässä kohdassa on hakenut.

Uudelleenkäännökset ovat kuitenkin minusta tarpeellisia jo sen takia, että niiden avulla voidaan käydä keskustelua kääntämiseen ja käännösstrategioihin liittyvistä asioista, ja siten pitää tätäkin tieteenalaa virkeänä ja ajantasaisena.