Luennolla annettiin pohdittavaksi kaksi Helsingin Sanomien artikkelia: Petri Immosen Sofian maailma amerikkalaisittain (9.7.1997) ja Pekka Tarkan Toinen kääntäjä teki Saarikosken mainetyön (16.12.1999).
Immosen artikkelissa kerrotaan norjalaisen Jostein Gaarderin filosofisen menestysromaanin kyseenalaisesta kohtalosta amerikkalaisilla markkinoilla: kaikki viittaukset norjalaiseen kulttuuriin päähenkilön nimeä ja asuinpaikkaa lukuunottamatta on poistettu tai korvattu amerikkalaisille tutuilla vastineilla. Esimerkiksi viittaukset Norjan kansallisrunoilijaan Henrik Wergelandiin on korvattu viittauksilla lordi Byroniin, ja jotkin kansallishistorialliset seikat on jätetty kokonaan pois.
Minun on vaikeaa puoltaa tällaista menettelyä. Itse olen jokseenkin vannoutunut vieraannuttavan kääntämisen ystävä, enkä ymmärrä, miksi kohdekielisille lukijoille pitäisi aina tarjoilla vain jotakin tuttua ja turvallista. Minusta ihmisen on suotavaa ja terveellistä välillä kohdata sellaisia ajatuksia ja asioita, jotka ovat hänelle ennestään tuntemattomia ja kenties outojakin. Ei pidä aliarvioida lukijaa olettamalla, että hän ei kykene käsittelemään mitään oman kokemusmaailmansa ulkopuolista ainesta. Argh!
Voisi tietysti ajatella, että mikäli tällaisten viittausten täydellinen ymmärtäminen on ehdoton edellytys teoksen kokonaisuuden ymmärtämiselle, on lukijan oikea tulkinta hyvä varmistaa sisällyttämällä teokseen tuttuja elementtejä vieraiden tilalla. Mutta minusta lukija voisi ennemminkin itse nähdä hiukan vaivaa selvittääkseen vieraat viittaukset itselleen (nykymaailmassa tiedon etsiminen asiasta kuin asiasta on varsin vaivatonta) ja näin kenties oppia jotakin uutta. Haasteet ovat hyväksi ajattelulle.
Lisäksi näin mittavat muutokset vievät mielestäni paljon teoksen hengestä ja olemuksesta, vaikka kääntäjän tehtävä on nimenomaan pyrkiä säilyttämään nämä asiat käännöksessään.
Sitten toinen pohdittava: Pekka Tarkan artikkeli paljastaa, että Pentti Saarikosken suomentamaksi väitetty J. P. Donleavyn romaani Holtiton mies (1968) ei ollutkaan Saarikosken, vaan Erkki Haglundin kääntämä. Kustannusyhtiö oli kyllä antanut työn Saarikosken tehtäväksi, mutta koska tämä ei alkoholiongelmansa vuoksi kyennytkään suoriutumaan siitä, täytyi Haglundin tehdä työ hänen sijastaan. Mutta, kuten sanottu, kaikki kunnia Haglundin hienosta käännöksestä annettiin Saarikoskelle.
Yritin kovasti keksiä jonkinlaista oikeutusta tällaiselle menettelylle, mutta tuloksetta. Kunnia tehdystä työstä kuuluu yksin työn tekijälle, ei kenellekään toiselle, ja sillä sipuli.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti