Pekka Kujamäen artikkeli Setisemän veljeksen saksannokset ja romaanin saksankielinen vastaanotto - kaksi eri maailmaako? oli kiinnostava lukukokemus. Kujamäki käsittelee artikkelissaan kuutta eri Kiven romaanin saksannosta ja vertailee niiden vastaanottoa saksankielisessä kulttuurissa.
Minussa eniten mietteitä herättivät kotouttaminen ja vieraannuttaminen, jotka olivat artikkelissa paljon esillä. Minusta vieraannuttaminen on käännettäessä parempi ratkaisu, sillä kotouttaminen saattaa viedä lähdetekstiltä paljon ja tuntua hiukan kömpelöltä (muistan aina, kun luin L. M. Montgomeryn romaania Annan nuoruusvuodet, ja olin suivaantunut huomatessani, että Rachelista oli käännöksessä tullut Raakel). Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi lastenkirjoissa kotouttamisella halutaan tehdä tekstistä lapselle helpommin ymmärrettävää, mutta mielestäni lapsenkaan ymmärrystä ei pitäisi aliarvioida. Miksi kaikesta pitäisi tehdä niin tuttua ja valmiiksi pureskeltua? Eikö olisi rikastuttavaa tuoda kohdekielisen lukijan koettavaksi jotain uutta, vierasta ja outoakin? Mielestäni ei ole syytä pitää vieraita ajatuksia ja käsitteitä huonona pois karsittavana aineksena, vaan uusina ja jännittävinä rakennuspalikoina laajempaan maailmankuvaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti